Raskaus

Lupailin ekassa blogipostauksessani, että kertoisin enemmän tästä raskaudesta ja sen kulusta. Elikkäs ihan aluksi voisin kertoa, että tää raskaus oli siis odotettu ja toivottu. Plussasin marraskuussa ja oltiin kyllä hieman yllättyneitä, sillä tämä raskautuminen tapahtui yllättävän nopeasti e-pillerien pois jättämisen jälkeen. Mutta tietenkin oltiin iloisesti yllättyneitä! Siitä tämä sitten lähti, ensimmäinen raskauteni. Aluksi päätettiin, että pidetään asia vielä salassa kaikilta, että kerrotaan, vasta kun raskaus on vähän edennyt ja ollaan nähty itse ultrassa, että kyllä siellä kohdussa elämää on. Aluksi oli vaikeeta pitää raskautta salassa, kun siitä olisi halunnut koko maailmalle toitottaa, koska olin vaan niin iloinen siitä. Mutta toisaalta myös pelko siitä, että en olisikaan raskaana tai jotain olisi pielessä, auttoi pitämään asian salassa. Kuitenkin, myöhemmin sain kuulla ystäviltäni, että pientä epäilyä asiasta oli ollut. Ehkä sitten vaan jotenkin käytökselläni sain nämä epäilyt aikaan. Kyllä se vähän ärsytti, koska omasta mielestäni olin niin hyvin pitänyt asian salassa. Vanhojen huonojen elämäntapojen välttely näköjään sitten herätti kuitenkin epäilyksiä.

Plussaamisen jälkeen otin aika nopeasti yhteyttä neuvolaan ja sain ensimmäisen neuvola-ajan parin viikon päähän. Ekassa neuvolakerrassa käytiin läpi ihan perusasioita, mitattiin paino ja verenpaine jne. Sitten varattiin myös aika ekaan ultraan, jossa nähtäisiin, onko siellä kohdussa ketään kotona. Ultra saatiin raskausviikolle 10 eli parin viikon päähän ekasta neuvolakäynnistä. Aika noiden kahden välillä tuntui ikuisuudelta, mutta kun ultra päivä vihdoin koitti, saatiin nähdä, että siellähän se pikku papu oleili. Sitten varattiin aika sikiöseulantaan, jossa katsottiin onko sikiön niskaturvotus normaali. Tämä ultra suoritettiin juuri, kun 13 raskausviikkoa oli täyttynyt. Kaikki tässäkin ultrassa näytti olevan mainiosti. Oli ihanaa nähdä, kun pikkuinen oli kasvanut ja näytti jo ihan ihmiseltä eikä pieneltä toukalta. Raskauden ensimmäinen kolmannes mulla meni pahoinvoinnin merkeissä, mutta onneksi se oli kumminkin siedettävää. Raskausviikolla 14 pahoinvointi oli tiessään ja pystyin alkaa nauttimaan paremmin tästä raskaudesta.

Seuraavaksi sitten olikin neuvolaan meno, tällöin raskausviikkoja oli jo kertynyt plakkariin 16 eli oltiin jo hyvää matkaa raskauden toisella kolmanneksella. Vielä tuohon aikaan en itse tuntenut vaavin liikkeitä tai en ainakaan osannut kuvitella tuntemieni tuntemusten olevan vaavin tekosia. Neuvolassa sydänäänet kuuluivat normaalisti ja muutenkin kaikki oli oikein hyvin. Painoni ei ollut tuolloin vielä noussut lainkaan, mikä varmasti johtui raskauden alun pahoinvoinnista ja siitä, että mulla oli jo muutama ylikilo entuudestaan. Neuvolan jälkeen taas odoteltiin reilu kuukausi ja sitten olikin jo rakenneultra. Rakenneultrassa mitattiin vaavin kaikki rakenteet perusteellisesti ja kaikki vaikutti olevan kunnossa. Ei mitään poikkeumaa löytynyt. Oltiin tosi huojentuneita ja oli ihanaa taas nähdä meidän Pikku Pampersia. Ultratessa vaavi vaan suurimmaksi osaksi veteli sikeitä, mutta suostui muutamaan otteeseen heräämään ja liikkumaan. Painoarviokin vastasi raskausviikkoja. Ultran päätteeksi kysäistiin myös vaavin sukupuolta ja kätilö sitä sitten katsoi lopuksi tovin ja veikkasi poikaa, hieman kyllä vaavilla oli jalat ristissä näköesteenä. Kätilö otti vielä muutamia kuvia vaavista meille kotiin vietäväksi ja silloin pikkuinen avasikin haaransa ja nähtiin sitten itsekkin, että kyllä se luultavasti poika on. Tästä poikauutisesta vihjailinkin hieman ekan postaukseni lopussa. Oltiin R:n kanssa kotona veikkailtu, että poika se varmaan on. Ja itellä oli jotenkin kokoajan sellanen vahva poikafiilis, vaikka tosin välillä epäilykset vaihtelivatkin oireiden mukaan. Meille ei oikeestaan ollut mitään sukupuolitoivetta, mutta haluttiin silti tietää sukupuoli jo etukäteen, jotta olisi helpompi valmistautua tulevaan perheenjäseneen. Mutta siis onhan se aivan ihanaa, että meille tulee pikku poika <3 Rakenneultran aikaan tunsin jo liikkeitä jonkin verran, mutta en kuitenkaan kovin usein. Kätilö kuitenkin rauhoitteli, että kun mulla on istukka tuossa etuseinämässä, että se vähän vaimentaa liikkeitä.

Viimeksi olen käynyt neuvolassa noin kuukausi sitten ja silloin mitattiin ekaa kertaa sf-mitta, joka oli 23. Mitta meni siinä lähempänä yläkäyrää, mutta normaalin rajoissa. Mahani pullahti kunnolla esille vasta edellisen neuvolakäynnin jälkeen joskus raskausviikolla 17-18, siksi sf-mittaa ei varmaankaan oltu mitattu aikasemmin. Oli muuten tosi hassua, kun tuntu, että se raskausmasu ilmesty kuin yhdessä yössä. Painoni oli myös jo huomattavasti noussut viime mittauksesta ja ehkä hieman liiankin nopeasti, josta olin hieman huolissani. Mutta neuvolan täti, sanoi että voihan olla, että kasvu tuosta vielä tasautuu eikä asiasta kannata vielä huolestua. Neuvolan jälkeen varasin ajan sokerirasitustestiin, kuten neuvolassa oli sovittu. Mulla olikin tuo testi reilu viikko sitten. Se oli aika inhottava kokemus, mutta siitä selvittiin. Se sokerilitku oli tosi kamalaa ja huono olohan siitä tuli. Se sokerilitku pysyi kuitenkin sisällä ja kaikki kolme verikoetta saatiin otettua. Kyselin tuloksia neuvolasta seuraavana päivänä ja sain puhtaat paperit eli tulokset oli normaalit, ei raskausajan diabetestä. Mikä oli tietenkin tosi kiva kuulla, sillä raskausdiabeetikon ruokavalio ei olisi oikeen houkuttanut mua. Mutta olisihan munkin tietty syytä hieman kiinnittää huomioita siihen mitä syön ja jättää herkuttelut pienemmälle. Lupaan koittaa tehdä parannuksen, mutta nyt hieman jäätelöä kiitos! ;D

Raskausviikko 28+0

Tänään tuli täyteen tasan 28 raskausviikkoa ja nyt alkaa sitten taas uusi viikko ja uudet kujeet. Elikkäs mulla on jo menossa raskauden viimeinen kolmannes ja alkaa jo vähän jännittämään itse h-hetki eli synnytys ja uuden elämän tilanteen alkaminen. Onhan tässä varmaan vielä monen monta viikkoa aikaa ennen kuin vauva saadaan maailmaan, mutta aika vaan kuluu niin nopeasti. Monta koulujuttua pitäisi ehtiä vielä tekemään tämän kevään aikana, monia lastenhoitotarvikkeita pitäisi vielä hankkia ja vauvanhoito-oppaitakin voisi vähän lueskella. Laitoin muuten Kelan hakemukset vetämään tossa sunnuntaina, niin nyt sitten tässä vaan odotellaan äippäpakkauksen saapumista. Voisinkin tehdä blogipäivityksen äitiyspakkauksesta, kun vaan saan sen eka tänne kotiin hypisteltäväksi. Jonkinlaisen mielipiteen olen jo muodostanut uuteen 2016 vuoden äitiyspakkaukseen silloin maaliskuussa, kun Kela sen julkaisi. Mutta ehkä kuitenkin lopullinen mielipide siitä syntyy vasta, kun pääsee sitä lähemmin tutkailemaan. Voin paljastaa jo etukäteen, että uuden pakkauksen värit ja kuosit ovat mielestäni ihania ja suloisia sekä ne sopivat varmasti tosi hyvin tulevalle poitsullemme.