Huomenna, keskiviikkona, tulee täyteen 33 raskausviikkoa ja alkaa taas uusi viikko 34. Olo on nyt ollut ihan ok, paitsi että olen kärsinyt jonkin aikaa voimakkaasta jalanpohjien ja kämmenien kutinasta. Ja kävinkin viime viikolla labrassa ottamassa verikokeet, jotta nähtäisiin, ettei maksa- ja sappiarvot ole vaan nousseet. Perjantaina sain neuvolasta jo viestiä, että ALAT ja sappihapot on molemmat normaalit, joten kyse on siis varmaankin jostain muusta harmittomammasta.Täytyy nyt rasvata ihoa oikeen tehokkaasti, jos iho olisi vaan tosi kuiva. Ja ehkä antihistamiinikin voisi kutinaan auttaa, täytynee siis tutkia asiaa. Turvotus on myös ollut lähiaikoina mun riesana, viime viikonloppuna mun jalat oli "nonstoppina" turvoksissa. Oli oikeen sellaiset norsun jalat että! Nyt on välillä onneksi näkynyt edes nilkat aamuisin ja silloin kuin olen muistanut lepuuttaa jalkoja ja nostaa ne ylös. Tänään on onneksi neuvola, että voi näistä asioista enemmän keskustella siellä. Muutama päivä on myös ollut jokseenkin tosi tukala olo ja alkaa pikku hiljaa väsyttämään jo tämä raskaana olo. Tuntuu, että väsyy niin helposti ja eipä tuo ihme, kun on noin 11 kiloa enemmän painoa kannettavana. Ja yöt ovat myös tosi levottomia; vessaramppaamiset jatkuu, usein närästää, jalat on turtana, vaavi jumppailee vähän väliä ja missään asennossa ei tunnu hyvältä nukkua. Että tällaista, mutta onneksi laskettuun aikaan ei enää ole kuin noin 7 viikkoa, että eiköhän tämän kestä. Pitää vaan nyt muistaa lepäillä päivisinkin välillä ja hidastaa vähän tahtia. Pesänrakennusvietti mulla on ollu tosta keskiraskaudesta lähtien aika kova ja onkin tullut kokoajan järkkäiltyä kotia, tehtyä tilaa vaavin tavaroille, pestyä ja silitettyä vaatteita jne. Vauvalla alkaakin olemaan jo tosi paljon vaatteita, hoitotavaroita, leluja ja muuta tarpeellista. Vaunutkin haetaan liikkeestä kotiin säilytykseen tässä parin viikon sisään. Pinnasänky on vielä hankkimatta, mutta mun vanhemmat lupasi sen meille lahjaksi ostaa, joten varmaan mennään lähiaikoina myös porukalla sitä ostamaan, ehkäpä Ikeaan. Teen lähiaikoina oman postauksen tänne blogiini jo tehdyistä hankinnoista, ja siitä mitä pitää vielä hankkia.
Olen nyt myös edistynyt koulutöissä hieman ja opparini alkaakin olemaan viittä vaille valmis. Pari viikkoa sitten tiistaina oli opinnäytetyö- seminaariesitykset ja oma esitykseni meni yllättävän hyvin, vaikka jännitinkin sitä aika lailla. Enää pitäisi hieman korjata kieliasua äidinkielen opettajan antaman palautteen mukaan ja sitten laittaa työ urkundiin, joka tarkastaa, että plagiointia ei ole harrastettu. Tänään olisi siis tarkoitus, että kaikki olisi opparin osalta valmista. Ah ihanaa, saada tuo opparikin vihdoin valmiiksi, sillä siihen onkin jo käytetty rutkasti aikaa ja ajatusta. Toivon vain, että lopullinenkin arvosana vastaisi odotuksiani.
![]() |
rv 31+1 |
Kertaan taas nopeasti viime viikkojen tärkeitä tapahtumia. Pari viikkoa sitten torstaina eli helatorstaina rakas siskoni tuli Suomeen ja oli muutenkin tosi kiva loppuviikko ja viikonloppu. Rakas pikkusiskoni asuu nykyään ulkomailla, joten ei niin usein enää pystytä fyysisesti näkemään. Viime näkemästä oli jo yli 4 kuukautta ja ikävä oli ollut kova, joten olin odottanut hänen näkemistään tosi paljon! Vaikka ollaankin paljon skypetelty ja soitettu whatsapp-puheluita ei se siltikään ole ollut ihan sama asia. Oli niin ihanaa päästä rutistamaan siskoa oikeen kunnolla! Viikonloppuna yritin viettää mahdollisimman paljon aikaa siskon kanssa ja muutenkin perheen kesken. Perjantaina mentiin stadiin aluksi lounaalle ja sitten terassille istuskelemaan. Lopuksi käytiin katsomassa Anssi Kelaa, kun se veti keikan tennispalatsin katolla. Sitten mä suuntasinkin jo junalle ja siitä vanhempien luokse lepuuttelemaan, kun sisko lähti vielä kaveriensa kanssa jonnekkin jatkamaan iltaa. Lauantaina piti olla kummityttöni 1-vuotis syntymäpäiväjuhlat, jotka sitten paljastuivatkin mulle järkätyiksi baby showereiksi! Olin kyllä hieman aavistellutkin, että jotain mätää tässä nyt on, kun kaikki ystäväni, siskoni ja äitini olivat käyttäytyneet tosi omituisesti. En siltikään voinut olla täysin varma onko kyseessä kummitytön synttärikemut vai mikä on tilanne, joten perjantaina kävin ostamassa synttärilahjan valmiiksi. Olin kyllä niin otettu, kun mulle oli tällaiset tosi ihanat baby showerit järkätty! Mulla on kyllä maailman parhaat ystävät ja sisko! <3 Teen lähipäivinä oman postaukset näistä juhlista, joten yksityiskohtaisempaa tietoa niistä tulossa vielä tällä viikolla!
Viime viikko meni koulujuttuja tehden ja väsymyksessä.Edellisen viikonlopun menot vei täysin voimat ja maanantai ja tiistai menikin palautuessa. Keskiviikkona meillä oli toka kerta perhevalmennusta, se oli tällä kertaan PÄKSissä. Tällä kertaa synnytyssairaala esiintyi ja tosi paljon oli porukkaa paikalla. Luentosalissa kätilöt kertoivat sairaalan toimintapolitiikkaa; milloin sairaalaan pitää tulla, millaisia huoneita sairaalassa on, millaisia kivulievitys mahdollisuuksia on, mitä tapahtuu vauvan syntymän jälkeen ja ketkä voivat vierailla sairaalassa katsomassa pienokaista. Oli tosi kiva saada vähän enmmän tietoa synnytyssairaalan käytännöistä, mutta jotenkin itseä alkoi kyllä aika lailla jännittämään. Tuli vaan mieleen siinä istuskellessa, että eihän tässä enää ole kauaa itse synnytykseen ja, että pitäisi jotenkin koittaa alkaa siihen jo valmistautumaan. Tai eipä siihen kai kauheesti voi valmistaustua, mutta jotenkin ainakin voisi koittaa henkisesti rohkaistua. Eka perhevalmennus oli oikeestaan parisuhdeasiaa, joka ehkä oli hieman pitkäveteistä. Se varmasti osittain johtui mun ja R:n väsymyksestä, sillä käytiinhän siellä ihan järkeviä pointteja läpi lapsen tulon aiheuttamista muutoksista parisuhteeseen. Tänään meillä on myös perhevalmennusta ja ylihuomenna myös. Tämän päivän aiheena on imetys ja elämä synnytyksen jälkeen, joten luultavasti ihan tärkeää ja mielenkiintoista kuunneltavaa tiedossa.
Viime sunnuntaina muuten nyt sitten oli ne mun kummitytön oikeet 1-vuotissynttärijuhlat. Oi,
että sekin pikku höpönassu on kasvanut niin nopeasti! On ollut ihanaa
seurata hänen kasvuaan vierestä ja saada toimia kummin roolissa. Juhlissa oli paljon porukkaa ja pikkuinen sai valtavan kasan lahjoja. Mulla pään vaivaa oli aiheuttanut synttärilahjan löytäminen, kun tuntui, että kaikkea on jo tulossa lahjaksi tai
sitten sellaisia on jo entuudestaan. Onneksi lopulta löysin tosi kivan lahjan, nimittäin pienikokoisen pallomeren BR-lelusta. Palloleikkikehä ja pallot myytiin erikseen. Ostin palloja 100 kpl, mutta juhlissa huomattiin että kehään olisi kyllä mahtunut paljon enemmänkin palloja, mutta saahan niitä sitten ostettua lisää jälkikäteen jos haluaa. Myöhemmin myös huomasin, että moni kauppa myi noita palloja paljon halvemmalla, kuten esim. tokmanni ja biltema. Tämä vinkkinä, jos pallomeren haluaa lapselleen tai vaikka jollekkin muulle lahjaksi ostaa. Kummityttö jaksoi pirteenä viihdyttää vieraita ja onneksi vieraana oli myös yksi vauvakaverikin, jonka kanssa oli kiva leikkiä. Koko päivä vierähti synttäreillä ja sitten hainkin Lalli-koiramme porukoiltani hoidosta ja suuntasin takaisin kotiin Lahteen!
Nyt pitääkin lopetella, kun pitää lähteä neuvolaan. Tänää R tulee myös paikalle, koska ollaan sovittu tälle kerralle se isyyden tunnustaminen. Tulen myöhemmin kertomaan neuvolakuulumisia!
Viime viikko meni koulujuttuja tehden ja väsymyksessä.Edellisen viikonlopun menot vei täysin voimat ja maanantai ja tiistai menikin palautuessa. Keskiviikkona meillä oli toka kerta perhevalmennusta, se oli tällä kertaan PÄKSissä. Tällä kertaa synnytyssairaala esiintyi ja tosi paljon oli porukkaa paikalla. Luentosalissa kätilöt kertoivat sairaalan toimintapolitiikkaa; milloin sairaalaan pitää tulla, millaisia huoneita sairaalassa on, millaisia kivulievitys mahdollisuuksia on, mitä tapahtuu vauvan syntymän jälkeen ja ketkä voivat vierailla sairaalassa katsomassa pienokaista. Oli tosi kiva saada vähän enmmän tietoa synnytyssairaalan käytännöistä, mutta jotenkin itseä alkoi kyllä aika lailla jännittämään. Tuli vaan mieleen siinä istuskellessa, että eihän tässä enää ole kauaa itse synnytykseen ja, että pitäisi jotenkin koittaa alkaa siihen jo valmistautumaan. Tai eipä siihen kai kauheesti voi valmistaustua, mutta jotenkin ainakin voisi koittaa henkisesti rohkaistua. Eka perhevalmennus oli oikeestaan parisuhdeasiaa, joka ehkä oli hieman pitkäveteistä. Se varmasti osittain johtui mun ja R:n väsymyksestä, sillä käytiinhän siellä ihan järkeviä pointteja läpi lapsen tulon aiheuttamista muutoksista parisuhteeseen. Tänään meillä on myös perhevalmennusta ja ylihuomenna myös. Tämän päivän aiheena on imetys ja elämä synnytyksen jälkeen, joten luultavasti ihan tärkeää ja mielenkiintoista kuunneltavaa tiedossa.
![]() |
BR-palloleikkikehä ja BR- 100 palloa |
Nyt pitääkin lopetella, kun pitää lähteä neuvolaan. Tänää R tulee myös paikalle, koska ollaan sovittu tälle kerralle se isyyden tunnustaminen. Tulen myöhemmin kertomaan neuvolakuulumisia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti