Tänään on raskauden 147.päivä ja pikku Papu säikäytti mut oikeen kunnolla. Tänään tiemme siis johti Päijät-Hämeen keskussairaalan äitiyspoliklinikalle masuvaavin vähäisten liikkeiden vuoksi. Eilisestä illasta asti olin pistänyt merkille, että pikkunen ei ole liikkunut samaan tyyliin kuin yleensä. Nukkumaan mennessä se ei edes ruvennut jumppailemaan tavalliseen tyyliinsä ja yökin meni huonosti, koska liikkeitä tuntui todella vähän. Aamusta rupesin sitten ihan kunnolla tekemään liikelaskentaa, mutta vain muutaman liikkeen tunsin tunnin sisällä ja toistettuani saman uudelleen, ei liikkeitä montaa tuntunut vieläkään. Aloin jo huolestumaan aika lailla. R:llä oli tänään vain lyhyt työpäivä ja hän tulikin kotiin jo klo 11. Jolloin sitten yhdessä pohdittiin asiaa, että mitä tulisi tehdä. Päätettiin, että nyt olisi hyvä toimia ja itse aloin jo olla huolesta soikea. Soitin neuvolaan ekaks, mutta siellä ei vastattu. Sitten päätin soittaa suoraan äitiyspoliklinikan kätilölle ja kysyä mitä tulisi tehdä. Tässä vaiheessa olinkin jo niin huolestunut, että itkuhan siinä tuli, ja kätilön oli varmaan hieman vaikea puhelimessa kuulla asiani. No kätilö kyseli perusjutut ja sanoi, että otappas neuvolakortti mukaan ja tule käymään täällä, niin tarkastetaan tilanne. Itseäni hieman hävetti se, miten panikkiin menin ja kun itkua tihrustin. Koko matkan sairaalaan koitin sitten itseäni rauhotella, sillä itku oli kyllä herkässä (osittain varmaan hormooneista johtuvaa, luulisin). Sanoinkin R:lle, että mun on pakko saada itteni nyt kasattua, että pystyn sinne äitiyspoliklinikalle menemään.
No sitten saavuttiin äitiyspoliklinikalle ja mentiin heti ilmottautumaan. Vastassa oli mukavan oloinen sairaanhoitaja, joka kirjasi ylös tiedot ja mittasi verenpaineen. Verenpaine oli vähän koholla molemmilla otto kerroilla, mutta he epäilivät, että se johtuisi säikähdyksestä. Pystyin kuitenkin sairaalassa pitämään itteni hyvin kasassa, enkä itkeä vollottanut, niin kuin ajattelin, että voisi käydä. Siinä ilmoittautumispisteellä kävi myös hauska yhteensattuma, joka sai myös hieman mielialaa kohentumaan. Takaalta kuului tutun kuuloinen mies ääni:"Anteeks nyt vaan häiriö, mut mihis se rouva Ruonansuu mahtoi mennä?" Käännyttiin molemmat R:n kanssa äänen suuntaan ja siinä ovensuussahan seisoskeli itse Jope Ruonansuu, rouvaansa näköjään haeskeli. Vähän rupes kyllä hymyilyttämään.
Ilmoittautumisen jälkeen hoitaja halus vielä ottaa pissanäytteen ja sitten mut laitettiin tunniksi käyrille. R joutui odottamaan odotusaulassa, koska huoneeseen oli lisäkseni tulossa toinenkin odottava äiti tarkkailuun. Saihan R kuitenkin "hengailla" tunnin odotusaulassa Jopen kanssa. Mä vuorostani sitten makailin tunnin tarkkailuhuoneessa "anturit" mahassa. Vaavin syke oli hyvä ja vaihteli 120-150 välillä. Noin puolen tunnin jälkeen hoitaja tuli sanomaan, että: "käännäs vähän kylkeä, niin koitetaan saada vauva hereille". Hoitaja kuitenkin lisäsi vielä perään, että ei tämäkään käyrä pahalta näytä, mutta halutaan saada liikeet kunnolla näkyviin ns. täydellinen käyrä. Tarkkailussa makoillessani tunsin aluksi vain muutaman liikkeen, mutta loppu puoliskolla liikkeitä tuli jo monta. Olin niin huojentunut. Kun tunti oli kulunut hoitaja tuli päästämään mut pois tarkkailusta ja sanoi, että lääkäri on nyt käyrää tulkinnut ja se näyttää hyvältä. Sanoi myös, että seuraavaksi pääsen sitten itse lääkärin puheille, jonne suuntasinkin heti otettuani R:n odotusaulasta mukaan.
Lääkärinä oli todella mukavan oloinen nainen. Hän kyseli tuntemuksiani ja sitten katsottiin yhdessä vielä käyrää. Meidän pikkuinenhan olikin oikeen kunnolla liikkunut ton tarkkailun aikana, varsinkin loppupuoliskolla. En kyllä itse tuntenut tuollaista möyrintää vatsassani. Sitten lääkäri sanoi, että nyt voitaisiin sitten katsoa vielä vähän pikkuista ultralla. Hän kysyi myös, onko painoarviota vielä tehty. Kerroin, että itse asiassa meillä on ensi tiistaina lääkärikäynti tätä varten. Äitiyspoliklinikan lääkäri sanoi, että hän voisi tässä samalla katsoa asiaa, jos meillä on aikaa ja että sitten ei tarvisi enää ensi viikolla mennä lääkäriin. Me tietenkin oltiin, että: "kyllähän se vaan käy".
Ensiksi lääkäri katsoi kohdunkaulan tilanteen ja sitä oli jäljellä 3cm, joka oli normaali. Tarkottaako se sitten sitä, että synnytys ei ihan vielä olisi ovella. Se olisi hyvä homma, että pikkuinen ehtisi vielä kasvaa vähän isommaksi pikkuiseksi ja, että syntyisi täysaikaisena. Ultrassa kaikki oli hyvin; lapsivettä oli riittävästi, virtaukset oli hyvät, vaavi liikkui ja näytti hyvin voivalta. Lääkäri teki tarvittavat mittaukset ja painoarvioksi saatiin 2706g eli kuulemma sellainen keskikokoinen kaveri siellä masussa asustelee. Lääkäri ei kuitenkaan vaavin asennon vuoksi saanut hänen päätään mitattua, niin hyvin kuin olisi halunnut ja sanoikin, että menkää vaan vielä sinne ensi viikon lääkärikäynnille, että saatte tarkemmat mitat. Ja tämän takia ei varmaankaan sitten sen enempää lääkärin kanssa keskusteltu synnytystavasta tai muusta vastaavasta. Mutta ne sitten selviää ensi viikolla. Ennen pois lähtöä sairaanhoitaja antoi mulle vielä tarkat ohjeet liikelaskentaan ja lääkäri sanoi, että tässä tapauksessa se, etten ole tuntenut liikkeitä johtui varmaankin vauvan asennosta. Ja sanoi myös, että etuseinämässä sijaitsevan istukan takia liikkeet voivat tuntua hieman vaimeammilta ja, että ensikertalaisena niitä vaimeimpia liikkeitä voi olla hieman hankala välillä tunnistaa. Vauva oli myös sellaisessa asennossa, että potkuja tulee kuulemma taaksepäin, jonka takia niitä on vaikeampi tunnistaa.
Sitten lähdettiinkin kotia kohti. Vaikka sairaalakäynti osoittautuikin aiheettomaksi, oli se silti mielestäni todella tarpeellinen oman mielenrauhan saamiseksi. Ja olen sitä mieltä, että mielummin katsoa kuin katua, sillä tärkeintä on vauvan hyvinvointi. Käyrällä olon jälkeen oon taas tuntenut enemmän liikkeitä, vaavi tais vaan säikytellä meitä. Tosi ihanaa, kun nyt on tieto, että kaikki on hyvin ja voi taas olla hyvin mielin eikä sydän syrjällään. Ens viikolla sitten uusiksi lääkäriin, katsotaas vastaako toisen lääkärin painoarvio tänään saatua arviota ja saadaanko pää nyt sitten mitattua paremmin.
Kun päästiin lääkäristä kotiin otettiin pienet nokoset R:n kanssa. Sitten illasta lähdettiin vielä Lallin kanssa ulkoilemaan Kolavan hiekkakuopalle. Oli tosi kiva vähän käydä käppäilemässä, kun mielikin oli paljon parempi. Lallikin sipsutti innoissaan, kun pääsi lempimaastoon ulkoilemaan. Lallista kyllä huomaa, että toi Kolavan hiekkakuoppa on sen lemppari paikka ja siellähän se saa vapaasti talsia menemään.
Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Olihan se Ruonansuunkin raskaus jo aika pitkällä, että toivottavasti ei jouduta ihan yhtä aikaa synnyttämään! ;D
Jope Ruonansuu - Meidän isä synnyttää:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti